Millainen markkinointi toimii?
Meitä pyydetään usein toteuttamaan jokin markkinointiviestinnän väline: video, mainos, nettisivut, kampanja, logo tai muuta vastaavaa. Kaikki nuo ovat toki oleellinen osa markkinointia, mutta olemme huomanneet, ettei pelkkä tekeminen riitä. Markkinoinnin tavoitteena on loppujen lopuksi saada tuloksia. Vaikka yksittäinen markkinoinnin keino voi tuoda hetkellisiä tuloksia, niin yleensä vasta pitkäjänteinen markkinointi saa kassakoneen kilisemään.
Tässä ajassa jossa ”sisältöjä” tuutataan jokapaikkaan, on tärkeää pysähtyä ja miettiä ensin miksi ja miten markkinoida. Tarvitaan siis näkemystä.
Markkinointi on tehokkaampaa, kun mietitään ensin miksi tehdään, ja valitaan sopivimmat keinot sen pohjalta.
Uskomme, että kokonaisvaltainen markkinointi toimii.
Sisällöillä on paikkansa, mutta se ei ole aina se paikka, mistä kannattaa aloittaa.
Keskitytään olennaiseen
Yksittäinen tuotettu sisältö on monesti markkinoinnin näkyvin osa. Kuitenkin jos markkinoinnissa keskitytään ainoastaan siihen, tulokset voivat jäädä valjuiksi.
Meidän näkemyksemme markkinoinnista on kokonaisvaltainen, jossa perusta kaikelle markkinointiviestinnälle on brändin ytimessä. Yrityksesi tai organisaatiosi identiteetti määrittää suunnan markkinointiratkaisuillesi. Vahva perusta puhutteleville markkinointiteoille on selkeä missio, innostava visio ja uskottavat arvot. Tämä identeetti on hyvä kiteyttää simppeliin muotoon ja jalkauttaa toimintaan visuaalisesta ilmeestä lähtien.
Osaatko sinä pukea sanoiksi yrityksenne brändin?
Tietävätkö asiakkaanne, mikä teille on tärkeää?
Mikä tekee brändistä brändin?
Strategia ytimestä
Brändin ytimen kirkastamista seuraa markkinointistrategian muodostaminen. Markkinointistrategia on markkinoinnin ytimessä. Yrityksen tulee miettiä itse tuotetta/palveluja, kohderyhmiä, kanavia ja markkinointiviestejä.
Kuka on teidän asiakkaanne?
Mitä lisäarvoa tuotteenne / palvelunne tuo?
Millaisia asioita haluatte korostaa tekemisestänne?
Sisällöntuotanto
Kun brändin ydin ja markkinointistrategia on selvillä, voidaan valita markkinoinnin keinot ja sisällöt. Vasta kun on vastattu kysymykseen miksi, voidaan siirtyä kysymykseen mitä eli varsinaiseen sisällöntuotantoon. Laadukkailla ja kiinnostavilla markkinointisisällöillä tehdään brändi näkyväksi ja ohjataan ihmisiä ostamaan teidän palveluitanne.
Millainen markkinointisisältö tukee teidän brändiä ja strategiaa?
Mitkä markkinointisisällön osa-alueet kaipaavat teillä eniten uudistusta?
Mitä uutta voisitte koittaa?
Jakelu
Hienoimmankaan markkinointikampanjan, upeimpien nettisivujen tai kiinnostavimman somesisällön julkaiseminen ei vielä riitä. Sisällön jakelu ja analysointi kannattaa miettiä loppuun asti. Olipa markkinointikanavasi sitten televisio, printti tai digi, niin sen tulee tukea kampanjan tavoitteita ja saavuttaa kohderyhmäsi. Tuloksia tulee myös mitata. Digitaalisen markkinoinnin etu on se, että tuloksia voidaan seurata tarkasti ja melkein reaaliajassa.
Onko sinulla selkeä julkaisusuunnitelma markkinointisisällöillesi?
Osaatko hyödyntää digimarkkinoinnin kanavia kuten Facebookin ja Googlen työkaluja?
Mitä me tarjoamme?
Kyllä, meiltä saa simppeleitä markkinointiviestinnän välineitä kuten videoita, sometuotantoa tai nettisivuja. Olemme jopa tuotteistaneet nämä edullisiksi ja järkeviksi kokonaisuuksi. Kuitenkin tavoitteenamme on tuoda sinulle enemmän arvoa kuin yksi somevideo voi antaa.
Haluamme olla kokonaisvaltainen kumppani brändeille, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että haluamme olla miettimässä perinpohjin markkinointisi ydintä. Mikä tekee brändistäsi ainutlaatuisen? Ja miten se kerrotaan niille, joiden haluat kuuntelevan?
Olemme melko pieni toimisto, mutta etunamme on monipuolisuus ja ketteryys. Voimme toki tarjota sitä, mitä pyydät. Toisaalta voimme keksiä myös vaihtoehtoisia tapoja ratkaista markkinoinnin haasteet. Vaikka teemmekin esimerkiksi videoita oikein mielellämme ja olemme siinä hyviä, välttämättä video ei aina ole paras ratkaisu ongelmaan. On parempi käyttää hetki aikaa ongelman miettimiseen, jotta löydetään oikeasti tehokkain tapa markkinoida.
Laita viestiä tai soita, niin jutellaan lisää tai tutustu brändiworkshoppiimme, jonka avulla saamme kokonaisvaltaisen markkinointisi alulle.
—
PS. Kuvan koira ei liity tähän mitenkään, mutta saimmepahan huomiosi 🙂
Mitja Piipponen
050 416 5400
mitja@luotoluoto.fi
Janne Eerola
050 30 31470
janne@luotoluoto.fi